LEHDISTÖTIEDOTE
12.3.2009 klo 14.00
Vuosi 2008 nimettiin Outokumpu-konsernissa yritysvastuun
teemavuodeksi, jolla haluttiin korostaa ympäristövastuun ja
sosiaalisen vastuun merkitystä. Tehtaille ja toimistoille asetettiin
mitattavat tavoitteet, jotka koskivat energiankulutuksen,
kaatopaikkajätteiden ja tapaturmien vähentämistä. Myös
työhyvinvointia haluttiin parantaa. Tarkoituksena oli, että jokainen
työntekijä osallistuu parannustöihin, sillä vastuullisuus koskee
kaikkia.
"On ilahduttavaa, että toimintamme parani kaikilla teemavuoden
kohteena olleilla osa-alueilla. Kun tuloksia tarkastellaan
konsernitasolla ei kaikkia teemavuoden haasteellisia tavoitteita
kuitenkaan vielä saavutettu, joten jatkamme parannustöitä" toteaa
toimitusjohtaja Juha Rantanen ja jatkaa "maailmanlaajuinen talouden
taantuma on pakottanut Outokummunkin tekemään isoja päätöksiä.
Tällaisena aikana on entistäkin tärkeämpää toimia vastuullisesti ja
yrittää pitää yritysvastuun osa-alueet - taloudellinen, ympäristöön
liittyvä ja sosiaalinen - tasapainossa. Henkilöstön
työturvallisuutta ja -hyvinvointia unohtamatta."
Henkilöstön työhyvinvointi paranikin edellisvuodesta jonkin verran.
Sitä osoittavat henkilöstökyselyn vastausprosentti, joka nousi 11,5
prosenttiyksikköä ja edellisvuodesta 4,3 prosenttia noussut
työtyytyväisyyttä kuvaava kokonaisindeksi.
Tehtaitten energiankulutus väheni 0,3 prosenttia tuotettua tonnia
kohden, mikä on hyvä tulos ottaen huomioon, että
kokonaistuotantomäärä supistui vuonna 2008. Tavoitteena oli kahden
prosentin vähennys energiankulutuksessa. Sen sijaan kaatopaikalle
vietävän jätteen määrä väheni vakuuttavat 40 prosenttia tuotettua
tonnia kohden kun tavoitteena oli 10 prosenttia. Pääasiassa tämä
erinomainen tulos oli useamman vuoden jatkuneiden sivutuotteiden
tuotteistamisponnistelujen ansiota. Tapaturmataajuus laski 11
tapaturmasta yhdeksään tapaturmaan miljoonaa työtuntia kohden jääden
kuitenkin hieman tavoitteena olleesta kahdeksasta.
Kaikki yksiköt eivät saavuttaneet parannustöistään huolimatta
asetettuja tavoitteita. Ilahduttavia esimerkkejä henkilöstön
sitoutumisesta löytyi eri puolilta konsernia. New Castlessa,
Yhdysvalloissa saatiin aikaan todellinen kulttuurimuutos. Siellä
aloitettiin tehdasalueella kierrättäminen, johon saatiin myös tehtaan
laajennustöissä olleet urakoitsijan työntekijät mukaan. Sekajätteen
absoluuttinen määrä väheni kuusi prosenttia. Tehdas myy kierrätetyn
materiaalin ja osa saaduista voitoista on lahjoitettu paikalliselle
ruoka-apua antavalle yhdistykselle. Espoossa sijaitsevan pääkonttorin
energian kulutus henkilöä kohden väheni kuusi prosenttia, eli yli
viiden prosentin tavoitteen. Sekajätteen määrän vähentäminen henkilöä
kohden jäi vain hieman tavoitteena olleesta viiden prosentin
vähennyksestä.
Maailman hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi Outokumpu suosii
lentämisen sijasta tele- ja videoneuvotteluja, joka lisääntyivätkin
entisestä noin 75 prosenttia. Tosin lentäminenkin kasvoi noin 37
prosenttia uuden yksiköiden välistä yhteistyötä korostavan
organisaatio-mallin takia. Tavoitteiden mukaisesti vuonna 2008
hankitut uudet työsuhdeautot olivat vähä-päästöisiä, alle 200 g
hiilidioksidia kilometrillä.
Avestassa esimerkiksi vuoden keskiarvoksi tuli 168 g CO2/km, kun se
edellisenä vuonna oli ollut 182 g CO2/km. Teemavuoden alussa
Outokumpu lupasi investoida viisi miljoonaa euroa
ympäristö-kohteeseen tavoitteena hiilidioksidipäästöjen tai
kaatopaikkajätteen vähentäminen. Kohde päätetään konsernin sisäisen
kilpailun pohjalta. Kilpailuun tuli hyviä innovatiivisia ehdotuksia,
joista seitsemästä pyydettiin vielä lisäselvityksiä. Voittajaehdotus
julkistetaan huhtikuun 2009 lopussa.
Teemavuonna hyvin alkuun päässeet parannustyöt, niin pienet kuin
isotkin, jatkuvat vuonna 2009 - haasteellisemmassa taloudellisessa
tilanteessa.
Lisätietoja antaa:
Liisa Jalanko, yritysvastuujohtaja, puh. (09) 421 3265, matkapuh.
0400 446 663
Outokumpu on yksi maailman johtavista ruostumattoman teräksen
tuottajista. Visionamme on olla kiistaton ykkönen ruostumattomassa
teräksessä ja perustaa menestys toiminnalliseen erinomaisuuteen.
Useilla eri aloilla toimivat asiakkaamme ympäri maailmaa käyttävät
ruostumatonta terästämme ja palvelujamme. Ruostumaton teräs on
sataprosenttisesti kierrätettävä, erittäin luja ja pitkäikäinen
materiaali, joka on kestävän tulevaisuuden tärkeimpiä
rakennusaineita.
Outokumpu toimii noin 30 maassa ja työllistää runsaat 8 000 henkilöä.
Pääkonttori sijaitsee Espoossa. Outokumpu on ollut listattuna NASDAQ
OMX Helsingissä vuodesta 1988.
Tämä tiedote on alunperin jaettu Hugin-julkaisujärjestelmästä.
Julkaiseva yritys vastaa yksin tiedotteen sisällöstä.
*A Private Investor is a recipient of the information who meets all of the conditions set out below, the recipient:
Obtains access to the information in a personal capacity;
Is not required to be regulated or supervised by a body concerned with the regulation or supervision of investment or financial services;
Is not currently registered or qualified as a professional securities trader or investment adviser with any national or state exchange, regulatory authority, professional association or recognised professional body;
Does not currently act in any capacity as an investment adviser, whether or not they have at some time been qualified to do so;
Uses the information solely in relation to the management of their personal funds and not as a trader to the public or for the investment of corporate funds;
Does not distribute, republish or otherwise provide any information or derived works to any third party in any manner or use or process information or derived works for any commercial purposes.
Please note, this site uses cookies. Some of the cookies are essential for parts of the site to operate and have already been set. You may delete and block all cookies from this site, but if you do, parts of the site may not work. To find out more about the cookies used on Investegate and how you can manage them, see our Privacy and Cookie Policy
To continue using Investegate, please confirm that you are a private investor as well as agreeing to our Privacy and Cookie Policy & Terms.