PÖRSSITIEDOTE
10.11.2008 klo 13.15
Kuten Outokumpu totesi kolmannen neljänneksen osavuosikatsauksensa
lähiajan näkymissä ruostumattoman teräksen kysyntä on tällä hetkellä
heikkoa ja yhtiö odottaa toimitusmäärien olevan neljännellä
neljänneksellä samalla tai hieman korkeammalla tasolla kuin
kolmannella neljänneksellä eli jäävän selvästi yhtiön täydestä
kapasiteetista.
Outokumpu käynnistää lomautuksia koskevat yt-lain mukaiset
neuvottelut Tornion tehtaalla. Neuvottelujen taustalla on
tämänhetkinen alhainen tilauskanta. Lomautukset koskisivat tiettyjä
tuotantolinjoja, kunnossapitotyötä sekä osaa toimihenkilöistä.
Neuvottelut koskevat yhteensä noin 1 500 työntekijän lomauttamista
tai osa-aikaistamista. Lomautukset toteutettaisiin pääsääntöisesti
työvuoroja vähentämällä tuotantolinjasta ja työtehtävästä riippuen ja
ne jatkuisivat enintään kolme kuukautta. Neuvottelujen arvioidaan
kestävän kaksi viikkoa.
Outokummun muut tuotantolaitokset eri maissa käynnistävät vastaavia
toimenpiteitä sopeuttaakseen toimintansa asiakkaiden tilausmäärien
mukaisesti. Ruotsissa useat tuotantoyksiköt ovat jo ryhtyneet
toimenpiteisiin mm. vähentämällä vuoroja.
Outokummun palveluksessa on noin 8 700 työntekijää, joista noin 2 300
työskentelee Tornio Worksin
Suomen yksiköissä.
Toimitusjohtaja Juha Rantanen sanoo: "On erittäin valitettavaa, että
joudumme käynnistämään tällaiset toimenpiteet. Tällä hetkellä emme
pysty tarjoamaan kokopäivätyötä kaikille työntekijöillemme.
Maailmantalouden levottomuus vaikuttaa ruostumattoman teräksen
kysyntään, mikä merkitsee sitä, että asiakkaiden tilausvauhti ei
riitä tuotannon pyörittämiseen täydellä kapasiteetilla. Olemme
sitoutuneet työskentelemään tiiviisti henkilöstön edustajien kanssa
minimoidaksemme toimenpiteistä henkilöstöllemme, heidän perheilleen
ja paikallisille yhteisöille aiheutuvat vaikutukset."
Outokummun 23.10.2008 julkaistussa kolmannen neljänneksen
osavuosikatsauksessa antama lähiajan näkymiä koskeva ohjeistus säilyy
ennallaan:
Yhtiön operatiivisen tuloksen vuoden 2008 neljännellä neljänneksellä
odotetaan olevan lievästi positiivinen. Neljännellä neljänneksellä
odotetaan suojausvaikutukset huomioon ottaen noin 50-100 milj. euroa
nikkeliin liittyviä varastotappioita nykyisellä nikkelin hinnalla
laskettuna. Nämä tappiot kääntäisivät Outokummun liikevoiton
negatiiviseksi.
Lisätietoja antavat:
Pekka Erkkilä, johtaja - General Stainless, Outokumpu Oyj, puh. 040
514 8121
Antti Pihko, johtaja - Tornio Works, puh. 016 454 278, matkapuh. 040
848 2948
OUTOKUMPU OYJ
Konserninjohto
Päivi Lindqvist, johtaja - viestintä ja sijoittajasuhteet
puh. 09 421 2432, matkapuh. 040 708 5351
sähköposti: paivi.lindqvist@outokumpu.com, www.outokumpu.com
Tämä tiedote on alunperin jaettu Hugin-julkaisujärjestelmästä.
Julkaiseva yritys vastaa yksin tiedotteen sisällöstä.
*A Private Investor is a recipient of the information who meets all of the conditions set out below, the recipient:
Obtains access to the information in a personal capacity;
Is not required to be regulated or supervised by a body concerned with the regulation or supervision of investment or financial services;
Is not currently registered or qualified as a professional securities trader or investment adviser with any national or state exchange, regulatory authority, professional association or recognised professional body;
Does not currently act in any capacity as an investment adviser, whether or not they have at some time been qualified to do so;
Uses the information solely in relation to the management of their personal funds and not as a trader to the public or for the investment of corporate funds;
Does not distribute, republish or otherwise provide any information or derived works to any third party in any manner or use or process information or derived works for any commercial purposes.
Please note, this site uses cookies. Some of the cookies are essential for parts of the site to operate and have already been set. You may delete and block all cookies from this site, but if you do, parts of the site may not work. To find out more about the cookies used on Investegate and how you can manage them, see our Privacy and Cookie Policy
To continue using Investegate, please confirm that you are a private investor as well as agreeing to our Privacy and Cookie Policy & Terms.