Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 2.2.2009 klo 9.00
Rautaruukin osakkeenomistajien nimitysvaliokunta ehdottaa 24.3.2009
kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen
jäsenten lukumäärä olisi edelleen seitsemän.
Nimitysvaliokunta ehdottaa, että hallituksen nykyiset jäsenet Maarit
Aarni-Sirviö, Christer Granskog, Reino Hanhinen, Pirkko Juntti, Kalle
J. Korhonen sekä Liisa Leino valitaan uudelleen seuraavalle vuoden
2009 varsinaisesta yhtiökokouksesta vuoden 2010 varsinaisen
yhtiökokouksen päättymiseen saakka kestävälle toimikaudelle.
Hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2001 toiminut vuorineuvos Jukka
Viinanen on ilmoittanut, ettei hän ole enää käytettävissä valittaessa
hallituksen jäseniä seuraavalle kaudelle.
Nimitysvaliokunta ehdottaa, että hallitukseen valittaisiin uutena
jäsenenä Stora Enso Oyj:n varatoimitusjohtaja, ekonomi Hannu
Ryöppönen (s.1952). Ryöppönen jää tästä toimestaan eläkkeelle
keväällä 2009. Aikaisemmin hän on työskennellyt mm. Royal Ahold N.V:n
(Amsterdam), Industri Kapital Groupin (Lontoo) ja Ikea Groupin
(Kööpenhamina) talous- ja rahoitusjohtajana. Lisätietoja ehdokkaasta
Rautaruukin internetsivuilla www.ruukki.com.
Nimitysvaliokunta ehdottaa edelleen, että hallituksen
puheenjohtajaksi valittaisiin Reino Hanhinen sekä
varapuheenjohtajaksi Christer Granskog. Kaikki ehdokkaat ovat
antaneet suostumuksensa tehtäviin.
Lisäksi valiokunta ehdottaa, että hallituksen palkkiot pidetään
ennallaan:
hallituksen puheenjohtaja 5 600 euroa / kk
hallituksen varapuheenjohtaja 3 500 euroa / kk
hallituksen jäsenet 2 700 euroa / kk
Lisäksi hallituksen jäsenille maksettaisiin 600 euron kokouspalkkio
mukaan lukien hallituksen valiokuntien sekä hallintoneuvoston
kokoukset. Matkustuskustannukset korvataan yhtiön matkustussäännön
mukaan.
Yllämainitut ehdotukset sisällytetään yhtiökokouskutsuun.
Nimitysvaliokunnan puheenjohtajana toimi finanssineuvos Markku Tapio
ja jäseninä varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio sekä teollisuusneuvos
Esa Rannila. Rautaruukin hallituksen puheenjohtaja Jukka Viinanen
toimi valiokunnan asiantuntijajäsenenä.
Lisätietoja: finanssineuvos Markku Tapio, puh. (09) 1602 3012.
Rautaruukki Oyj
Anne Pirilä
Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja
Rautaruukki toimittaa metalliin perustuvia komponentteja,
järjestelmiä ja kokonaistoimituksia rakentamiseen ja
konepajateollisuudelle. Metallituotteissa yhtiöllä on laaja tuote- ja
palveluvalikoima. Yhtiöllä on toimintaa 26 maassa ja henkilöstöä 15
000. Liikevaihto vuonna 2007 oli 3,9 miljardia euroa. Osake on
noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä (Rautaruukki Oyj: RTRKS). Yhtiö
käyttää markkinointinimeä Ruukki.
JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ruukki.com
Tämä tiedote on alunperin jaettu Hugin-julkaisujärjestelmästä.
Julkaiseva yritys vastaa yksin tiedotteen sisällöstä.
*A Private Investor is a recipient of the information who meets all of the conditions set out below, the recipient:
Obtains access to the information in a personal capacity;
Is not required to be regulated or supervised by a body concerned with the regulation or supervision of investment or financial services;
Is not currently registered or qualified as a professional securities trader or investment adviser with any national or state exchange, regulatory authority, professional association or recognised professional body;
Does not currently act in any capacity as an investment adviser, whether or not they have at some time been qualified to do so;
Uses the information solely in relation to the management of their personal funds and not as a trader to the public or for the investment of corporate funds;
Does not distribute, republish or otherwise provide any information or derived works to any third party in any manner or use or process information or derived works for any commercial purposes.
Please note, this site uses cookies. Some of the cookies are essential for parts of the site to operate and have already been set. You may delete and block all cookies from this site, but if you do, parts of the site may not work. To find out more about the cookies used on Investegate and how you can manage them, see our Privacy and Cookie Policy
To continue using Investegate, please confirm that you are a private investor as well as agreeing to our Privacy and Cookie Policy & Terms.