Rautaruukin Raahen tehtaan masuunit peruskorjat...

Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 23.4.2009 kello 12.00 Rautaruukki on päättänyt masuunien peruskorjauksista Raahen terästehtaalla vuosina 2010 ja 2011. Korjausten yhteydessä tehdään myös ympäristöinvestointeja, jotka vähentävät merkittävästi tehtaan ympäristövaikutuksia ja energiankulutusta. Yhtiö on myös päättänyt käynnistää joulukuussa 2008 pysäytetyn masuuni 1:n varautuakseen investointiseisokin aiheuttamaan tuotantokatkokseen ja varmistaakseen häiriöttömät asiakastoimitukset. Raahen tehtaan masuuni 1:n peruskorjausta suunnitellaan aikaistettavaksi kolmella kuukaudella, jolloin työt alkaisivat huhtikuussa 2010. Rautaruukki suunnittelee masuuni 2:n peruskorjausta toteuttavaksi vuonna 2011, mutta masuuni 1:n korjausta aikaistamalla myös toisen masuunin peruskorjaus on mahdollista toteuttaa jo vuonna 2010. Masuuni 2:n peruskorjauksen mahdollisesta aikaistamisesta päätetään erikseen. Kummatkin masuunit ovat vuorollaan pysäytettynä korjauksen ajan noin kaksi kuukautta. Peruskorjausten yhteydessä Rautaruukki siirtyy käyttämään raudanvalmistuksen raaka-aineena sintterin sijasta ainoastaan rautapellettejä. Uudistuksen vuoksi tehtaalle rakennetaan pellettien kuljetinjärjestelmät, vastaanottosiilot ja briketöintilaitos. Nyt käytössä oleva sintraamo suljetaan vuoden 2011 loppuun mennessä. Peruskorjausten aikana tehtaan ympäristöteknologiaa uudistetaan muun muassa ottamalla käyttöön tehokkaampia suodatinjärjestelmiä ja muuttamalla kuumavesijärjestelmät kylmävesijärjestelmiksi. Sintraamon sulkeminen sekä toteutettavat ympäristöinvestoinnit vähentävät merkittävästi tehtaan pöly-, rikkidioksidi- ja hiilidioksidipäästöjä ja pienentävät tehtaan energiankulutusta. Kotimaisten hankintojen osuus merkittävä Masuunien peruskorjauksiin ja raaka-ainepohjan muutokseen tehtävät investoinnit ovat yhteensä noin 220 miljoonaa euroa, minkä lisäksi tehdään ympäristöinvestointeja noin 60 miljoonan euron arvosta. "Näillä investoinneilla turvaamme terästuotantomme jatkuvuuden pitkälle tulevaisuuteen. Investoinneilla on myös merkittävä työllistävä vaikutus alueellisesti, sillä kotimaisen työn osuus kokonaisinvestoinneista on lähes 80 prosenttia. Kotimaiset hankinnat sisältävät suunnittelua ja projektinhoitoa, rakennusteknisiä töitä, laitehankintoja, konepajavalmistusta sekä asennustöitä yhteensä noin 220 miljoonan euron arvosta", sanoo Rautaruukki Oyj:n toimitusjohtaja Sakari Tamminen. Investoinneista vuodelle 2009 ajoittuu noin 55 miljoonaa euroa, vuodelle 2010 noin 107 miljoonaa euroa, vuodelle 2011 noin 109 miljoonaa euroa ja loput noin 10 miljoonaa euroa vuodelle 2012. Kuluvalle vuodelle ajoittuvat 55 miljoonan euron investointikulut ovat mukana konsernin vuoden 2009 ilmoittamassa investointiarviossa (noin 170 miljoonaa euroa). Raahen tehtaan masuuni 1 otettiin käyttöön vuonna 1964, ja sille tehtiin peruskorjaus viimeksi vuonna 1995. Masuuni 2 on otettu käyttöön vuonna 1975 ja peruskorjattu viimeksi vuonna 1996. Pysäytettynä ollut masuuni käynnistetään Rautaruukki varautuu investointiseisokin aiheuttamaan tuotantokatkokseen käynnistämällä masuuni 1:n, joka on ollut pysäytettynä joulukuun 2008 alkupuolelta saakka. "Edessä oleva masuuniremontti ja sen suunniteltu aikaistaminen edellyttävät puskurivaraston rakentamista toimitusten turvaamiseksi. Lisäksi masuunin käynnistäminen on perusteltua myös aihiovarastomme ohjauksen kannalta, jotta lähiajan asiakastoimitukset pystytään varmistamaan", sanoo Ruukki Metals -divisioonan johtaja Olavi Huhtala. Työt masuunin käynnistämiseksi aloitetaan välittömästi, ja masuuni on tavoitteen mukaisessa tuotantovauhdissa noin neljän viikon kuluttua. Lisätietoja: Olavi Huhtala, johtaja, Ruukki Metals, puh. 020 59 29157 Sakari Kallo, johtaja, tuotanto, Ruukki Metals, puh. 020 59 28888 Kutsu tiedotustilaisuuteen Yhtiö järjestää tiedotustilaisuuden Raaheen tehtävistä investoinneista ja masuunin käynnistämisestä torstaina 23.4. alkaen klo 13.30 Rautaruukin Raahen tehtaalla, osoite Rautaruukintie 155, Tehtaan konttori, A-rappu. Tilaisuuteen osallistuvat Ruukki Metals -divisioonan tuotannosta vastaava johtaja Sakari Kallo sekä Raahen tehtaan johtaja Kari Ojala. Lisätietoja tiedotustilaisuudesta: viestintäpäällikkö Sari Idman, Ruukki Metals, puh. 050 31 43165 Rautaruukki Oyj Anne Pirilä Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja Rautaruukki toimittaa metalliin perustuvia komponentteja, järjestelmiä ja kokonaistoimituksia rakentamiseen ja konepajateollisuudelle. Metallituotteissa yhtiöllä on laaja tuote- ja palveluvalikoima. Yhtiöllä on toimintaa 26 maassa ja henkilöstöä 14 300. Liikevaihto vuonna 2008 oli 3,9 miljardia euroa. Osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä (Rautaruukki Oyj: RTRKS). Yhtiö käyttää markkinointinimeä Ruukki. JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.ruukki.com Tämä tiedote on alunperin jaettu Hugin-julkaisujärjestelmästä. Julkaiseva yritys vastaa yksin tiedotteen sisällöstä.
UK 100

Latest directors dealings