Rautaruukki osallistui monipuolisesti Vuosaaren...
Lehdistötiedote 27.11.2008
Rautaruukki toimitti 28.11.2008 vihittävään Vuosaaren satamaan
huomattavan määrän laiturien pohjarakenteita sekä teräsrunkoja ja
-kuorirakenteita satama-alueen rakennuksiin. Vuosien 2003-2008 aikana
useille eri rakennusliikkeille ja urakoitsijoille toimitettujen
rakenteiden kokonaisarvo oli noin 11 miljoonaa euroa.
150 hehtaarin laajuisen jättisataman pohjasuhteiltaan vaikeimpien
laitureiden perustamiseen toimitettiin noin 23 kilometriä
kalliokärjellisiä teräsputkipaaluja ja laivaramppeihin 335 tonnia
teräsrakenteita. Paalujen pituudet olivat enimmillään yli 30 metriä
ja niiden paino yli 10 tonnia kappale. Paalutoimitukset optimoitiin
rakennushankkeen edetessä vastaamaan laiturialueen pohjasuhteita ja
kuormankantovaatimuksia.
Teräsrungot, kantavat kattoprofiilit ja seinärakenteet toimitettiin
neljään satama-alueen rakennukseen ja kahteen katokseen. Lisäksi
toimitettiin kuorirakenteet eri rakennusliikkeiden urakoimiin 16
rakennukseen. Kuorirakennetoimitukset sisälsivät yhteensä yli 61 000
neliömetriä julkisivupaneeleja, kantavia profiileja ja
julkisivukasetteja. Kohteisiin kuuluvat muun muassa Nurminen
Logisticsin kaksi logistiikkahallia ja toimistorakennus sekä raskaan
kaluston huolto- ja toimistorakennus Rahtarin Puisto.
Rakentamisessa Ruukki keskittyy toimitilarakentamisen ja
infrastruktuurirakentamisen ratkaisuihin. Yhtiön tavoitteena on olla
teräsrakentamisen markkinajohtaja Euroopassa.
Lisätietoja satamarakentamisesta: Hannu Jokiniemi,
infrastruktuurirakentamisen liiketoimintapäällikkö, Ruukki
Construction, puh. 020 59 25193
Lisätietoja toimitilarakentamisesta: Petri Perttula, myyntijohtaja,
Suomi ja Länsi-Eurooppa, Ruukki Construction, puh. 020 59 27948
Rautaruukki toimittaa metallipohjaisia komponentteja, järjestelmiä ja
kokonaisjärjestelmiä rakennus- ja konepajateollisuuden tarpeisiin.
Yritys tarjoaa laajan valikoiman metallituotteita ja palveluja.
Rautaruukilla on toimintaa 26 maassa, ja yrityksen palveluksessa on
15 000 henkilöä. Liikevaihto vuonna 2007 oli yhteensä 3,9 miljardia
euroa. Yrityksen osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä
(Rautaruukki Oyj: RTRKS). Yritys käyttää markkinointinimeä Ruukki.
Tämä tiedote on alunperin jaettu Hugin-julkaisujärjestelmästä.
Julkaiseva yritys vastaa yksin tiedotteen sisällöstä.
*A Private Investor is a recipient of the information who meets all of the conditions set out below, the recipient:
Obtains access to the information in a personal capacity;
Is not required to be regulated or supervised by a body concerned with the regulation or supervision of investment or financial services;
Is not currently registered or qualified as a professional securities trader or investment adviser with any national or state exchange, regulatory authority, professional association or recognised professional body;
Does not currently act in any capacity as an investment adviser, whether or not they have at some time been qualified to do so;
Uses the information solely in relation to the management of their personal funds and not as a trader to the public or for the investment of corporate funds;
Does not distribute, republish or otherwise provide any information or derived works to any third party in any manner or use or process information or derived works for any commercial purposes.
Please note, this site uses cookies. Some of the cookies are essential for parts of the site to operate and have already been set. You may delete and block all cookies from this site, but if you do, parts of the site may not work. To find out more about the cookies used on Investegate and how you can manage them, see our Privacy and Cookie Policy
To continue using Investegate, please confirm that you are a private investor as well as agreeing to our Privacy and Cookie Policy & Terms.