Rautaruukki ostaa norjalaisen teräsrunkorakent...
Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 8.1.2009 klo 13.00
Rautaruukki Oyj vahvistaa asemaansa pohjoismaisessa
teräsrakentamisessa ostamalla norjalaisen Skalles Eiendomsselskap
AS:n osakekannan yhtiön yksityisiltä omistajilta. Skalles
Eiendomsselskap AS:n tytäryhtiö Skalles Mek Verksted AS on Norjan
johtavia teollisuus- ja liiketilojen teräsrunkorakentajia.
Skallesin kokonaistoimitukset kattavat teräsrakenteiden suunnittelun,
valmistuksen ja asennuksen. Yhtiön vuoden 2008 liikevaihdon
ennustetaan olevan noin 15 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on
noin 50 henkilöä. Vuonna 1950 perustettu yhtiö sijaitsee Oslon
eteläpuolella Fredrikstadissa.
"Skallesin osto vahvistaa Ruukin asemaa Pohjoismaissa ja erityisesti
Norjan teräsrakentamisessa. Asiakaskuntamme ja tuotteemme täydentävät
toisiaan. Kauppa edistää Ruukin tavoitetta tulla
teräsrunkoliiketoiminnassa paikalliseksi toimijaksi ja luo perustan
markkina-asemamme vahvistamiselle", kertoo Ruukki Constructionin
johtaja Saku Sipola.
Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta. Kauppa
edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksynnän, ja kaupan odotetaan
toteutuvan helmikuun 2008 aikana.
Lisätietoja: Jouni Metsämäki, johtaja, Pohjois- ja Itä-Eurooppa,
Ruukki Construction, puh. 020 592 9114
Rautaruukki Oyj
Anne Pirilä
Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja
Rautaruukki toimittaa metalliin perustuvia komponentteja,
järjestelmiä ja kokonaistoimituksia rakentamiseen ja
konepajateollisuudelle. Metallituotteissa yhtiöllä on laaja tuote- ja
palveluvalikoima. Yhtiöllä on toimintaa 26 maassa ja henkilöstöä
15 000. Liikevaihto vuonna 2007 oli 3,9 miljardia euroa. Osake on
noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä (Rautaruukki Oyj: RTRKS). Yhtiö
käyttää markkinointinimeä Ruukki.
JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ruukki.com
Tämä tiedote on alunperin jaettu Hugin-julkaisujärjestelmästä.
Julkaiseva yritys vastaa yksin tiedotteen sisällöstä.
*A Private Investor is a recipient of the information who meets all of the conditions set out below, the recipient:
Obtains access to the information in a personal capacity;
Is not required to be regulated or supervised by a body concerned with the regulation or supervision of investment or financial services;
Is not currently registered or qualified as a professional securities trader or investment adviser with any national or state exchange, regulatory authority, professional association or recognised professional body;
Does not currently act in any capacity as an investment adviser, whether or not they have at some time been qualified to do so;
Uses the information solely in relation to the management of their personal funds and not as a trader to the public or for the investment of corporate funds;
Does not distribute, republish or otherwise provide any information or derived works to any third party in any manner or use or process information or derived works for any commercial purposes.
Please note, this site uses cookies. Some of the cookies are essential for parts of the site to operate and have already been set. You may delete and block all cookies from this site, but if you do, parts of the site may not work. To find out more about the cookies used on Investegate and how you can manage them, see our Privacy and Cookie Policy
To continue using Investegate, please confirm that you are a private investor as well as agreeing to our Privacy and Cookie Policy & Terms.